Palkinnot

Palkinnot ja tunnustukset

Vuosi toisensa jälkeen olemme ylpeitä siitä, että olemme maailman parhaiden työpaikkojen joukossa. Tulokset perustuvat puolueettomiin yritystutkimuksiin, joissa henkilöstömme arvioi, mitä mieltä he ovat Hiltistä. Olemme saaneet lisäksi useita toimialapalkintoja innovatiivisista tuotteistamme.

Great Place to Work -sertifikaatti

Hilti Suomi sijoittui 15. parhaaksi työpaikaksi keskisuurten työnantajien sarjassa Great Place to Workin gaalassa 2020. Hilti Suomelle on lisäksi myönnetty Great Place to Work® -sertifiointi tunnustukseksi luottamukseen perustuvasta yrityskulttuurista.

2020 - Hilti Suomi sijoittui Suomen 15. parhaaksi työpaikaksi
2019 - Hilti Suomi sijoittui Suomen 20. parhaaksi työpaikaksi

Year
2020
Great Place to Work -palkinnot

Great Place to Work® Institute on globaali tutkimus-, konsultointi- ja koulutusyritys, joka auttaa organisaatioita luomaan ja säilyttämään korkeaa luottamuspääomaa työpaikalla. Sen pohjana on ajatus siitä, että yritykset voivat tuottaa liiketoiminnan tulosta henkilökohtaisen panostuksen ja arvostuksen kautta.

2019 - Hilti sijoittui 24:ksi Euroopan parhaiden työpaikkojen joukossa

2017 - Hilti Europe sijoittui 22:ksi maailman parhaiden monikansallisten työpaikkojen joukossa​

YRITYS SIJOITUS
Bristol-Meyers Squibb 22
Indeed 23
Hilti 24
Cofidis 25
Year
2019
Tuotesuunnittelun ja tuotannon palkinnot

Tuotteemme ovat keränneet toimialan tärkeimpiä suunnitelu- ja design-palkintoja. Meidän tuotanto- ja innovaatio-osaamisemme saa myös laajasti tunnustusta. Tässä ote uusimmista saavutuksistamme.

iF Product Design Award

Vuodesta 1954 jaettu palkinto saa vuosittain yli 2 000 ehdotusta noin 37 maasta. Raati koostuu tunnetuista asiantuntijoista ja parhaille tuotteille myönnetään iF:n huippudesignin laatuleima. Hilti voitti ensimmäisen iF Product Design Awardinsa alkuperäisellä ankkurointilaitteellamme Schlagdübel Gerätillä vuonna 1957 ja tuotteemme ovat voittaneet säännöllisesti siitä lähtien

2019 - Hilti voitti 2 iF Product Design -palkintoa
2018 - Hilti voitti 5 iF Product Design -palkintoa
2017 - Hilti voitti 5 iF Product Design -palkintoa
2016 - Hilti voitti 3 iF Product Design -palkintoa

Red Dot Award

Hilti on voittanut Red Dot Award -palkintoja joka vuosi vuodesta 2004 lähtien. Vuonna 2010 meillä oli kunnia ottaa vastaan Red Dot Design Team of the Year -palkinto, jonka yritys voi saada vain kerran.

2019 - Hilti voitti 5 Red Dot -palkintoa
2018 - Hilti voitti 4 Red Dot -palkintoa, mukaanlukien "Best of the Best" -palkinnon
2017 - Hilti voitti 5 Red Dot -palkintoa
2016 - Hilti voitti Red Dot "best of the Best" -palkinnon
2015 - Hilti voitti 6 Red Dot Awards  -palkintoa

MX Manufacturing Excellence -palkinto

Hiltin tuotanto-osasto Schaanissa Lichtensteinista voitti vuoden 2016 Manufacturing Excellence kilpailussa MX palkinnon prosessi-innovaatio (Process Innovation) kategoriassa. Tätä palkintoa sponsoroi Berliinin teknillinen yliopisto ja palkinto jaetaan saksankielisille teollisen tuotannon osaajille. 

2016 - Hilti voitti Process Innovation MX palkinnon